keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

pääsiäisen aikaan

Tiistaina 26.3. oli eskareiden vuoro pitää Yhtenäiskoulun aamunavaus. Tiina ja Kirsi olivat miettineet aamunavauksen sanallisen osuuden ja eskarit puolestaan pienessä ajassa harjoitelleet lastenvirren Lensi maahan enkeli. Mieliin oli teroitettu, että mikrofonin
kautta kuuluu kaikki jokaiseen luokkaan, joten Tiinan lukiessa pitää olla hiirenhiljaa ja laulun aikana sitten annetaan virren raikua. Vaikka pientä jännitystä oli ilmassa, niin oikein hyvin meni!

Ennen aamunavausta olimme ennättäneet askarrella vilkuttavia pupuja sekä perinteisiä tipu- ja pupuketjuja. Rairuohot, tai pikemminkin ohranjyvät, olimme laittaneet kasvamaan maitopurkeista tuunattuihin astioihin jo viime viikolla, ja ne olivatkin viikonlopun aikana mukavasti lähteneet vihertämään.
  Vaapukat leikkaavat tipu- ja pupuketjuja.
 Sanna auttaa taitelussa.
 Jimi ja Kirsi askartelevat yhdessä.
Antti ja Nastja keskittyvät leikkaamiseen.

Aamunavauksen jälkeen lähdimme pihalle nauttimaan aurinkoisesta ulkoilusäästä. Eskarin liukumäen on aurinko lämmittänyt osaksi hiekalle, joten pulkkamäet on nyt sitten tältä talvelta omassa pihassa laskettu. Pulkat ovat kyllä muuten kovassa käytössä: lapset vetävät toisiaan ja etsivät pihalta pienempiä kumpareita, joissa voisi vielä lasketella alas. Suosittua on myös tehdä vaikkapa kuuden pulkan ketju, jota aikuinen hiki päässä kiskoo perässään.
Markus vetää Yodaa ja Essi Tiiaa.
Keinua saa nyt seisaaltaan, kun lumi on niin korkealla.

Keskiviikkona kävimme pääsiäisvaelluksella seurakuntakeskuksessa. Saimme oppaaksemme Luukaksen, joka kuljetti meitä Pietarin, Sakkeuksen, Marian ja muiden Jeesuksen aikalaisten luona muistelemassa pääsiäisen tapahtumia. Erityisen vaikuttuneita lapset olivat Pietaria jahtaavista sotilaista sekä kauniista enkelistä, joka lauloi. Hienoa oli myöskin viedä kiviä ristin juurelle.
 Luukas-opas.
 Kohta Pietari pakenee sotilaita.

 Ristin juurelle sai halutessaan laittaa kiven ja jättää taakkansa.
Enkeli lauloi kauniisti.

Iloista ja Aurinkoista pääsiäistä.