maanantai 31. elokuuta 2015

kevätjuhlia

Koko kylän kevätjuhlia vietettiin Kurkiniemessä, jonne marssittiin liput liehuen ja rummut päristen. Nähtiin opettajien ja oppilainen välinen köydenveto, halailtiin maskotteja, kuunneltiin Benjaminia ja "lämppäribändinä" Mustikkatassun viiskareita, nykyisiä eskareita, tanssittiin ja nautittiin aurinkoisesta kelistä ja pian koittavasta kesälomasta.











Koko vuoden eskaritehtävät ja askartelut koottiin kansioihin, kirjastossa käytiin pokkaamassa lukudiplomit, koulukummeille tehtiin kiitoskortit - kaikki oli valmista. Oli aika saada todistus vuoden uurastuksesta. Oli aika viettää kevätjuhlaa. Oli aika lähteä kesälomalle.












 Hyvää matkaa kouluun ja elämään!

viime kevään tunnelmia

Viime toukokuu oli niin kiireinen, ettei blogin päivittämiselle oikein löytynyt aikaa. Kesälomalla aikaa sitten oli, mutta blogger ei ottanut kuvia vastaan, ja sitten tietokonekin sanoi työsopimuksensa irti... Toivotaan, että nyt kaikki taas toimii. Palataan parissa postauksessa vielä viime kevään tunnelmiin.

Toukokuussa oli eskareiden vuoro pitää koulun aamunavaus. Toukokuussa saatiin myös muutaman viikon kestäneet ompeluseurat päätökseen, ja Elsat, Ossit ja Jussit pääsivät omistajiensa kainaloon.