keskiviikko 29. elokuuta 2012

liikuntaesikko

Tiistaina 28.8. meillä oli ensimmäinen ESIKKO. Esikko tarkoittaa tänä lukuvuonna sitä, että esikoululaiset, ekaluokkalaiset ja tokaluokkalaiset viettävät yhdessä aamupäivän tietyn teeman parissa. Syyslukukaudella kokoonnumme kerran kuukaudessa ja ensimmäinen kokoontuminen oli liikunnan merkeissä.

Marssimme aamulla pitkässä letkassa urheilualueelle. Meitä olikin koolla aikamoinen joukko: noin 90 lasta ja 10 aikuista. Saimme aikaan upean piirin! Verryttelimme jumppalaulun avulla ja sitten jakaannuimme ryhmiin. Jokaiseen ryhmään tuli lapsia niin eskarista kuin eka- ja tokaluokaltakin. Ryhmäläiset saivat värikoodit käteensä ja pian sinisin, punaisin, keltaisin, vihrein ja mustin pistein koristeltuja lapsia kirmasi liikuntarasteille.

Rasteilla harjoiteltiin pituushyppyä, pallonheittoa ja juoksua sekä venyteltiin ja leikittiin keksihippaa. Isommat koululaiset olivat hienosti malleina pienemmille ja toiminta rasteilla sekä siirtymiset eri rastien välillä sujuivat kerrassaan mainiosti. Meillä oli oikein mukava ESIKKO raikkaan syksyisessä kelissä. Ja aamuisen liikunnan jälkeen Ruokalan mantelikala maistui maukkaalle.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

uuden opettelua

Taas on viikko vierähtänyt. Olemme pohtineet useana päivänä eskarin sääntöjä ja kirjanneet yhdessä sovitut asiat paperille. Ruokailu kouluruokalassa on alkanut sujumaan hyvin. Lapset muistavat, mihin vaatteet jätetään ja missä kädet pestään. Ruuan ottaminen ja tarjottimen kantaminen ei enää näytä jännittävän suuremmalti. Ja ruoka on ollut niin hyvää! Kiitos ruokalan emännille.

Torstaina välttelimme sateista keliä ja marssimme sen sijaan koulun liikuntasaliin juoksemaan X-hippaa ja keksihippaa. Myös pituushyppyä harjoiteltiin. Perjantaina oli taas niin hieno ja lämmin elokuun päivä, että telmusimme pitempään ulkona. Eskarin piha on melko pieni, mutta kyllä sieltä kaikille on tekemistä löytynyt. Hyppynarulla hyppääminen on ollut suosittua, paitsi perinteisellä tyylillä niin myös aaltoja, käärmeitä, lohikäärmeitä ja esteitä hypäten. Hiekkalaatikko vetää puoleensa autokuskeja, teiden rakentajia ja tunnelinkaivajia. Erilaisille kiinniottoleikeille on omat kannattajansa. Tosin välillä jahtaamisleikit on pitänyt jättää tauolle, kun meno on yltynyt turhan villiksi. Pikkuinen kiipeilyteline ja liukumäki sekä keinut ovat myös kovassa käytössä. Ja tietenkin aidan raoista pitää seurata elämää koulunpihalla ja jutella välituntiaan viettävien sisarusten ja kevereiden kanssa.

KLIKKAA KUVIA, NIIN SAAT NE ISOMMIKSI.





Aakkoskirjaan on tehty ensimmäinen sivu, O niin kuin OMENA. Ruokalasta saatuja maitopurkkeja on päällystetty huovalla ja koristeltu monenlaisin tilpehöörein. Osa on kerennyt tehdä kangasväreillä rasiaan nimilapunkin. Saamme rasiat ensi viikolla käyttöön; ja sitten on mukava ottaa omasta rasiasta lyijykynä, kumi ja puuvärit eskaritehtävien tekemiseen.



perjantai 17. elokuuta 2012

tästä se lähtee

Ensimmäinen eskariviikko on aloitettu sekä sään että mielialan puolesta aurinkoisissa merkeissä. Vanhoja tuttuja kavereita on taas tavattu kesäloman jälkeen ja uusiinkin ystäviin jo vähän tutustuttu. Eskarin pieni piha ja reitti kouluruokalaan on käynyt tutuksi, ja jokainen odottaa omaa vuoroaan kulkea ruokailuun jonon ensimmäisenä. Omat kuvat on piirretty, nimilaput kirjoitettu ja Oonan ja Esan eskarilaulua harjoiteltu jo monen monta kertaa.

Oonalla on omena, 
omppo pomppo pomena.
Oo oo onpas makea
Oonan omena.
Esalla on etana,
Eetu Eevert Smetana.
Säveltäjän sukua
on Eetu-etana.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tervetuloa eskariin

Esiopetus alkaa maanantaina 13.8. klo 8.30. Luvassa tutustumisleikkejä, ensimmäinen tehtävä upouuteen eskarikirjaan, ulkoilua, ruokailu kouluruokalassa, tutustumista Yhtenäiskoulun tiloihin ja muuta mukavaa. Sinua odottavat eskariopet Anne ja Eija sekä ryhmäavustaja Tiina. Eskaripäivä päättyy klo 12.30.

Eskaritiloissa toimii tämän lukuvuoden aikana myös 5-vuotiaiden pienryhmä Puolukat, jota luotsaavat lastenhoitajat Virpi ja Vesa. Aamu- ja iltapäivähoitoa tarvitsevat eskarit toimivat yhdessä Puolukka-ryhmän kanssa muun muassa aamu- ja välipalalla, päivälevolla ja iltapäiväulkoilussa.