perjantai 20. helmikuuta 2015

talvilomalle

Helmikuun valoisat eskaripäivät hujahtivat nopeasti, ja nyt olisi talviloma jo odottamassa. Mitä me sitten helmikuussa teimme?

Ihan helmikuun alussa pääsimme koululaiskonserttiin kuulemaan ja katsomaan My First Bandiä. Olimme kaikki, niin lapset kuin aikuiset, ihastuneita taitaviin ja mukaviin soittajapoikiin. Konsertin päätteeksi teimme oman biisin, jonka bändi äänitti ja lupasi toimittaa koululle kuultavaksi.
http://www.myfirstband.net/

Hiihtoa harrastimme päiväkoti Mustikkatassun viereen tehdyllä lasten harjoitusradalla. Paitsi hiihtämistä nousuineen ja laskuineen tuli harjoiteltua myös omista välineistä huolehtimista, suksipaketin kantamista sekä suksien ja sauvojen niputtamista kiinnikkeillä yhteen.

Eimin ja Miiran vauhdikasta menoa.
 Urholla ja Joelilla on ylämäki noustavana.
 Amanda ja Arttu pohtivat, lähteäkö uudelle kierrokselle.
 Maria lepää hetken.
Varusteet kasaan ja kohti eskaripihaa.

Niin tammi- kuin helmikuussa aiheena on ollut aika ja avaruus. Tutustuimme oman aurinkokuntamme planeettoihin ja pohdimme, miten maapallon liike auringon ympäri vaikuttaa vuodenaikojen vaihtumiseen, kuun liike maan ympäri kuukausien vaihtumiseen ja maapallon oma pyöriminen vuorokaudenaikojen vaihtumiseen. Askartelimme kellot ja niillä on harjoiteltu tasa- ja puolia tunteja.

Planeetat leikattiin superlonista ja maalattiin pulloväreillä.



Suuri aurinko tehtiin ryhmätyönä. Tytöt tekivät toisen puolikkaan ja pojat toisen.











Sanomalehtiviikolla lehtien lukeminen jäi vähäiseksi, kun saimme kolmen päivän tilauksesta huolimatta vain yhtenä päivänä lehdet luokkaamme. Tutkimme, mitä kaikkea lehdestä löytyy: uutisia, mainoksia, ilmoituksia, kuvia. Etsimme lehdestä oman nimen kirjaimet, päivämäärän numerot ja mieluisan kuvan. Lopun sanomalehdestä leikkasimme ja täytimme sydämen muotoiseksi. Sitten maalasimme sydämet punaiseksi ja kiinnitimme kattoon ystävänpäivän kunniaksi. Mediataitoja harjoittelimme Esikossa. Saimme tietoa, miten internet toimii. Tutustuimme elokuvien ja pelien ikärajamerkintöihin. Katsoimme Yle Areenasta tietoiskuja ja lastenohjelmia siltä ajalta, kun opet olivat lapsia. Askartelimme yhteistyönä tiedonpuun.










Esikkoyhteistyönä tehdyt tiedonpuut ovat alakoulun käytävän seinällä.


Torstaina 12.2. kävimme koulukummien kanssa kummikuvassa ja ihastelimme hauskasti pukeutuneita abiturientteja. Saimme roppakaupalla karkkeja; niitä taitaa riittää hiihtoloman jälkeenkin nautittavaksi. Perjantaina 13.2. ihastelimme juhlapukuihin pukeutuneita ja laulavia lukion vanhoja. Toivotimme hyvää ystävänpäivää kaikille oman luokan kavereille, kävimme moikkaamassa naapuriluokkien väkeä ja keräsimme nimmareita ystävänpäiväsydämiin.







Helmikuun aamulauluna on ollut Ystävälaulu Lasten virsikirjasta. Pikkumetsän satuja olemme myös lukeneet ja uusista kirjaimista harjoitelleet V:n, H:n ja Ö:n. Lukudiplomiin on luettu klassikkokirja Tule terveeksi pikku Tiikeri. Laskiaismäkeä on laskettu Touhulan pihassa. Koulukummien kanssa on pelattu ja nikkaroitu. Tämä homma jatkuu vielä hiihtoloman jälkeenkin ja siitä juttua blogissa sitten maaliskuussa.

H-kirjainta harjoitellaan pupuvihkoon.

Laskiaistiistaina saatiin Mustikkatassusta Woofit lainaan.



Ihana Janoshin kirja luettiin lukudiplomia varten pariin kertaan.



Lapset ovat tuoneet kotoa mieluisat pienet lelut, jotka on liimattu pilttipurkin kanteen. Purkit on täytetty vedellä ja sekaan on lisätty kimalletta, astianpesuainetta ja glyserolia. Vaikka hiihtolomaviikolla lumet sulaisivatkin ja vettä sataisi, omassa lumisadepurkissa leijailee kaunis lumisade.











ILOISTA LOMAA KAIKILLE!