keskiviikko 12. marraskuuta 2014

ja linnan muurit kohoaa

Olemme harjoitelleet tunnistamaan ja piirtämään perusmuotoja: ympyröitä, nelikulmiota ja kolmiota. Matikkavihkoon ympyrät tehtiin maalarinteippirullan  ja nelikulmiot cd-kotelon avulla. Kolmion sivut piirrettiin viivottimella. Luokasta etsittiin erilaisia muotoja; nelikulmioita löydettiin paljon, kolmioita ei ollenkaan.







Samat muodot otettiin käyttöön, kun rakennettiin paperille linnoja. Linnan kivet olivat tapettipaperista leikattuja neliöitä, ikkunat ja ampuma-aukot ympyröitä ja viirit kolmioita. Kun linna saatiin sommiteltua ja liimattua valmiiksi, tehtiin linnaan asukkaat. Tämä olikin varmasti meidän tarkin ja vaikein leikkaustyö tähän mennessä; mutta hyvin siitä selvittiin. Jotainen leikkasi vähintään kaksi silhuettihahmoa, ritareita, linnanneitoja, hevosia tai lohikäärmeitä.














ensilumi - tuli ja meni!






  

naapureihin tutustumassa

Tiistaina 11.11. kävimme kyläilemässä Ruskahovissa. Aluksi tarkastelimme salin tavaroita, muun muassa vanhaa radiota ja isoa kuparista kahvipannua sekä teimme tuttavuutta mummojen ja pappojen kanssa. Sitten ihailimme yhdeksänkaksivuotiaan taiteilijan, Erkki Paasosen, puutöitä. Erkki oli rakentanut pienoismallin oman lapsuudenkotinsa pihapiiristä; rakennuksista, tarvekaluista ja eläimistä. Kaikenlaista vanhan ajan tavaraa oli nähtävillä: mm. risukarhi ja kangaspuut söpössä pienoiskoossa sekä kiuluja, rasioita, kauhoja ja vispilöitä. Hienoa kädentöiden näyttelyä meille Erkin lisäksi esitteli Anne Väisänen.

Elämänpuu muistoineen Ruskahovin salin seinällä.









Sitten olikin aika kajauttaa laulut salintäyteiselle yleisölle. Ensiksi lauloimme ja leikimme perinneleikit Ystäväni tuttavani sekä Lintu lensi oksalle. Sitten esittelimme syksyn aikana opiskeltuja numeroita laulujen ja lorujen avulla. Lopuksi lauloimme kaikki tähän mennessä harjoitellut kuukausilaulut Punaisesta mökistä aina Enkelilauluun. Esiintyminen vähän jännitti, mutta myöhemmin eskarissa lapset kertoivat, että mukavaa oli ollut. Mummot ja papat yleisönäkin tuntuivat kovasti lasten vierailusta tykkäävän. Keikkapalkkioksi saatiin kettukarkkeja, joilla sitten lounaan jälkeen herkuteltiin.

Ystäväni tuttavani ratiritiralla, tule kanssain piirileikkiin ratiritiralla.
 Sinun kanssas selätysten ratiritiralla.
 Sinun kanssas polvitusten ratiritiralla.
 Lintu lensi oksalle, lauloi niitä näitä.
 Tule joudu oma kulta, että saatais häitä.
  Yksi ja kaksi ja kolme pientä possua olivat ulkona aivan ilman tossuja.
 Viisi pientä kania pensaan takaa kurkistaa, tassujansa taputtaa, korviansa heiluttaa, viiksiänsä vipsuttaa...
 Kiitos ja hyvää syksyn jatkoa.

isälle

Tänä isänpäivänä isät yllätettiin lasimaalauksella. Meidät eskarin aikuisetkin yllätettiin mahdollisuudella tällaiseen harvinaisempaan askarteluun. Taitava ja taiteellinen harjoittelijamme Lola halusi kokeilla lasimaalausta yhdessä lasten kanssa. Lola leikkasi ja hioi lasit valmiiksi sekä myöskin piirsi erilaisia malleja lasten käytettäviksi. Lasimaalaukset valmistuivat pikkuhiljaa syksyn aikana: ensin piirrettiin ääriviivat, sitten väritettiin ja lopuksi viimeisteltiin yksityiskohdilla. 

  Lola ja Tino maalaushommissa.

Oskari paketoi lasimaalausta aaltopahviin.

Marja kehitteli kivan onnittelukorttimallin. Siinä taikurinhatusta pomppaa esiin pupu.
Tytöt keskittyvät onnitteluiden kirjoittamiseen.



 Luukas tekee pupulle viikset ja silmät.

Alpi värittää silinterihatun silkkinauhaa.

 Kortit ja paketit valmistuivat hyvissä ajoin ennen H-hetkeä.


Ja tässä pakettien sisältö.
















Kerrottakoon vielä, että jossakin välissä lapset olivat salaa Lolan kanssa maalanneet ihanan kesäisen ja värikkään pullon, jonka minä sitten sain synttäriyllätyksenä. Kiitos kauniista lahjasta.