keskiviikko 29. lokakuuta 2014

ystävyysesikko

Lokakuun viimeisellä viikolla meillä oli ESIKKO yhdessä ekaluokkalaisten ja eskari C-luokkalaisten kanssa. Tällä kertaa esikon aiheena oli ystävyys. Kokoonnuimme saliin, teimme tuttuun tapaan ison piirin ja lauloimme alkulauluksi Tule ystäväksi näin. Pikaisen ohjeistamisen ja ryhmiinjakamisen jälkeen lähdimme kiertämään noin varttitunnin mittaisia työpajoja. 

Anittan pajassa valmistettiin punomalla ystävyyskoruja; tämän näköisiä niistä tuli.

Marjan työpajassa katsottiin pieni muumivideo, jonka pohjalta keskusteltiin ystävänä olemisesta ja toisten huomioonottamisesta. Sinikan pajassa luettiin Maijan ja karhun ystävyydestä kertovaa kirjaa. Satun pajassa leikittiin tuttuja yhteisleikkejä, esimerkiksi peiliä. Eijan työpajassa leikit jatkuivat, mutta laululeikkien muodossa. 

Aamupäivän kaksi oppituntia hurahti nopeasti esikkohommissa ja lapset olivat iloisia ja osallistuvia. Leikkien puitteissa unohtui mukavasti "luokkarajat"; meillä ei ollutkaan eskareita ja ekaluokkalaisia, vaan siniset, punaiset, vihreät, keltaiset ja oranssit esikkoryhmät. Kiva päivä.

perjantai 17. lokakuuta 2014

ihanaa lomaa

Vaikka blogiin ei lokakuussa olekaan juttuja kertynyt, ei se tarkoita, että eskarissa olisi laiskoteltu. Päinvastoin, olemme lukeneet Pikkumetsän satuja ja lukudiplomikirjan, tutustuneet M, S ja L-kirjaimiin, harjoitelleet nelosta ja vitosta, muotoja, viikonpäiviä ja vuorokaudenaikoja, käyneet kirjastossa ja metsäleikkipuistossa, olleet konserttiyleisönä kummiluokassa, palloilleet salissa, tehneet askarteluja, leikkineet, ulkoilleet ja pitäneet tänään perjantaina oman lelun päivän. Muun muassa.

Tänään luokassa oli lapsille yllätyksenä uusi järjestys. Pöydät eivät enää olleetkaan riveissä vaan ryhmissä. Virittelimme isot kankaat pöytien päälle ja saimme hyvät leikkimajat. Kaikkia lapsia omalla lelulla leikkiminen ei jaksanut kiinnostaa koko aamupäivän ajan, vaan esille otettiin eskarin palapelit, kirjat ja piirustusvihot. Leppoisan päivän päätteeksi on mukava jäädä syyslomalle. 

Ihanaa lomaa kaikille.
  
 Poikien maja.

Tilaa on vähän, mutta ääntä, liikettä ja tunnelmaa paljon.
 Lilli ja Mansikka-Marja palapelin teossa.
 Tyttöjen maja.
 Pojat piirtävät, Lola ompelee joulukalenteria.
 Joel, Oskari ja Luukas autohommissa.
 Miira, Maria ja lempipalapeli.
Alisa ja Minttu sekä Amanda ja Lumpeenkukka.

lazy day

Keskiviikkona 15.10. koulussa oli oppilaskunnan järjestämä lazy day eli löysäilypäivä.  Koulun väellä, niin lapsilla kuin aikuisilla, oli mahdollisuus saapua päivän hommiin yöpukuun pukeutuneena. Kuulimme aamunavauksessa jänniä tietoja yöajasta, kuten että nukkuessaan ihminen syö 70 lentävää hyönteistä, hui... Luukas muistutti meitä kaikkia, että nukkuminen on aivojen ruokaa.

Eskarissa aamu aloitettiin iltasadulla ja yömusiikilla. Sitten leikittiin sisällä ja ulkona.






Ihan koko päivää ei löysäilty, vaan opeteltiin vuorokaudenaikoja. Mietittiin, mitä tapahtuu aamulla, päivällä, illalla ja yöllä, ja tehtiin aiheesta leikkaa-liimaa -tehtävä. Ruokailun jälkeen ennätettiin kirmata raikkaassa syyskelissä koulukummien kanssa Touhulan pihalla puolisen tuntia, ennen kuin päätimme eskaripäivän tutussa ja lämpimässä luokassamme toiseen iltasatuun.





ahmatti

Lokakuisena aamuna askartelimme isosuisen ahmatin. Kun annoimme ahmatille herkkuja, se käänsi suunsa ammolleen aina siihen suuntaan, missä niitä oli tarjolla enemmän. Jos herkkuja oli saman verran niin oikealla kuin vasemmalla, ahmatti ei tiennyt, mihin suuntaan suunsa kääntäisi. Opettelimme kertomaan ahmatin ahmimiset matematiikan kielellä.




  Yksi on pienempi kuin kaksi.
   Kuusi on suurempi kuin neljä.
 Kolme on yhtä suuri kuin kolme.
Ahmatteja ja niiden herkkuja myös piirrettiin.


väriä elämään

Värien sekoittaminen oli lapsista niin hauskaa ja mielenkiintoista, että päädyimme kokeilemaan sitä pariinkiin kertaan. Ensin pohdimme, mitä värit oikeastaan ovat, lauloimme värilauluja ja teimme juomalaseihin sinistä, punaista ja keltaista vesivärivettä. Näitä päävärejä sitten aloimme sekoittelemaan ja saimme oranssia, vihreää ja violettia. Kaikkia värejä sekoittamalla saimme ruskeaa. Ensimmäiset värikokeilut teimme yhdessä, isolla porukalla. Seuraavalla kerralla värisekoittelut tehtiin pienryhmissä, ja näillä väreillä päästiinkin sitten maalaamaan. Ensin maalasimme väriympyrät, omat nimet ja pienet herkät maalaukset. Sitten lisäsimme väripigmenttiä, otimme isot paperit ja siveltimet, ja teimme uudet värikkäät maalaukset. Aihe oli vapaa; sateenkaaria syntyi aika monelle paperille.

Sinisestä ja keltaisesta on saatu vihreää, keltaisesta ja punaisesta oranssia.
Mitä tulee sinisestä ja punaisesta?


















Murrettuja värejä olemme ihailleet luonnossa. Kauniit puunlehdet päätyivät eskariin askartelumateriaaliksi. Laminointikalvojen väliin aseteltiin puunlehtiä ja havunneulasia siiviksi, korviksi, viiksiksi - kaikenlaisiksi lehtieläimiksi. Lisää väriä ikkunataideteoksiin saatiin vahaliiduilla.