Hillojen ilotulitukset
Vaapukoiden ilotulitukset
Tummasävyiset työt saivat jatkoa, kun lapset piirsivät vahaliiduilla uniaan. Ensin paperi väritettiin kirkkailla värikkäillä väreillä, sitten mustalla. Lopuksi raavittiin värit näkymään mustan vahaliidun alta.
Tiia on nähnyt nalleunia.
Reetan unessa hevonen lentää.
Henrikin unissa on kummituksia.
Ellan unessa seikkailee dinosaurus.
Justus taistelee unessa lohikäärmettä vastaan miekalla ja kilvellä aseistettuna.
Uusi vuosi toi mukanaan uusia käytäntöjä eskariin. Kevätlukukaudella pidämme pari kertaa kuukaudessa "eskaripäivän koulupäivän tapaan". Viime perjantaina oli ensimmäinen tällainen koulupäivä, jolloin meillä oli oppitunnit ja välitunnit.
Ensimmäisellä tunnilla pelasimme oppimispelejä; Hillat perehtyivät Logico-peleihin ja Vaapukat Luko-peleihin. Ensimmäistä välituntia odotettiin jännittyneinä. Opet antoivat viiden minuutin varaslähdön ekalle välitunnille, jotta kaikki varmasti kerkeävät ulos. Vaatteet saatiinkin päälle ennätysajassa ja mukavassa pakkassäässä kerettiin tekemään monenlaista juttua ennen kellon soittoa.
Toinen oppitunti oli musiikkia. Saimme Puolukoilta salin käyttöömme, joten ei tarvinnut istua pulpetissa, vaan pääsimme liikkumaan ja leikkimään piirissä. Lauloimme ja lorusimme muun muassa viikonpäivistä ja talvesta. Toiselle välitunnille lähtö ei sujunutkaan niin rivakasti kuin ensimmäinen, joten muutaman lapsen ulkoilu jäi pariin minuuttiin.
Kolmannella tunnilla oli luonnontietoa. Pohdimme, mitkä asiat liittyvät mihinkin vuodenaikoihin. Apuna meillä oli Smart Boardin kuvat. Kolmannen tunnin jälkeen suuntasimme kouluruokalaan, jossa riisi ja kanakastike tekivät hyvin kauppansa. Ruokatunnin jälkeen olikin sitten enemmän aikaa leikkiä pihalla. Tällä hetkeällä suosituinta pihatekemistä on mäenlasku sekä munien kerääminen. Lapset keräävät erikokoisia lumikokkareita = munia omiin pesiinsä. Toisten pesillä käydään välillä ryöstöretkillä.
Päivän viimeisellä tunnilla oli äidinkieltä. Kuulimme kirjan Minäpä tiedän miten taudinsiemeniä torjutaan. Virukset, bakteerit sekä puna- ja valkosolut olivat lapsista jännittäviä ja kirja sai aikaan innokasta keskustelua. Tunnin lopuksi kertasimme vielä aakkosia Kirsi Kunnaksen Hassut aakkoset -kirjan avulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti