Keskiviikkona 24.4. oli neljäs ja viimeinen
uintikerta Vierumäellä. Matkanteko linja-autossa oli jo tuttua, ja lapset olivat
varanneet reissulle viihdykettä mukaan; osa selaili kirjoja tai
sarjiksia, osa piirteli ja väritteli. Tuossa tuokiossa olimme
perillä ja tällä kertaa Hillat pikapesujen kautta siirtyivät
uimahallin puolelle, jossa uimaopettajat Hanna ja Sara jo meitä
odottivatkin. Poikien puolen pukuhuonetta valvomaan saatiin koulun puolelta Jani-avustaja. Vaapukat lähtivät odottelemaan omaa uintivuoroaan leikkikentälle.
Pikkualtaassa ensin kerrattiin aiemmin harjoiteltuja juttuja ja leikittiin muutama leikki. Sitten siirryttiin isompaan altaaseen uimaan
lötköpötköjen avulla. Potkuharjoituksia sai tehdä oikein
kunnolla, kun uimaopet nostivat kaikki lapset lautalle, jossa nämä
pistivät "moottorit" käyntiin. Altaan vierellä kameran kanssa hääräillyt Eijakin melkein kastui,
kun eskareiden jalat oikein potkivat ja roiskuttivat vettä monen metrin päähän.
Lötköpötkö on mainio apu uimareille.
Hanna-ope auttaa tarvittaessa.
Hanna ja Sara lastaavat lapsia lautalle.
Ensimmäinen lautta on lastattu valmiiksi ja Sara vetää sen liikkeelle.
Essin vuoro asettua toiselle lautalle.
Vesi roiskuu!
Kuusi lasta mahtui samalle lautalle.
Kumpi lautta väistää?
Vaapukat marssivat Annen johdolla kohti uimahallia.
Lauttauiskentelun jälkeen käytiin pikkualtaalla
vielä harjoittelemassa liukuja. Hanna kehui, että eskareiden
rohkeus ja uimataidot ovat kovasti edenneet näiden neljän
uimakoulukerran aikana. Viimeisen kerran kunniaksi päästiin vielä
lämpimään porealtaaseen rentoutumaan. Sitten olikin aika tehdä
loppupiiri ja sanoa kiitokset ja hyvästit. Mukavaa oli!
Hanna opastaa Aleksin oikeaan liukuasentoon.
Tiia uskaltaa jo lähteä liukuun kasvot veden alla.
Matkalla porealtaaseen.
Milloin se poreilu alkaa!
Nyt kiehutaan kuin perunat kattilassa.
Leijona vartioi uimareita.
Opiskelijaravintola Kaskela oli tällä
kertaa niin täynnä porukkaa, että Vaapukat päätyivät syömään
Vanhan Salin puolelle. Kinkkukiusausta oli tarjolla molemmissa
ravintoloissa. Ruokailun jälkeen etsittiin taas kadonneita hanskoja
ja uikkareita; onneksi kaikki kadoneet tavarat löytyivät.
Kiitokset mahtaville uimaopettajille
Hannalle ja Saralle sekä
kivalle kuljettajallemme Jarmolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti