Keskiviikkona 3.4. eskarit matkasivat
Vierumäelle uimakouluun. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, ja niin
odotettu, että muutamat lapset olivat heränneet jo ennen aurinkoa
valmistautumaan lähtöön. Pertunmaan Linjaliikenteen auto starttasi
Yhtenäiskoulun pihasta täynnä iloisia ja vähän jännittyneitä
lapsia. Aikuisille jännitystä aiheutti, kun reissulle mukaan
varattu Vesa joutuikin jäämään sairauslomalle, mutta onneksi
saimme mukaan Jooan isän sekä koulun puolelta Jan-avustajan poikien
pukuhuonetta valvomaan.
Hillat uimahallin edustalla.
Leikkikentällä oli hieno kiipeilyteline.
Ensimmäisellä uintireissulla Vaapukat
pääsivät ensimmäisinä tositoimiin. Hillat kerkesivät hetken
aikaa peuhata leikkikentällä, ennen kuin lähtivät valmistautumaan
uintiin. Altaalla meitä odotti uimaopettaja Hanna sekä opiskelijat
Sara ja Joonas. Ensimmäisellä kerralla kaikki lapset polskivat
yhdessä. Veteen totuttauduttiin erilaisten leikkien ja pelien
avulla. Altaan pohjalta kerättiin pyykkipoikia ja vanteita, käsillä
ja jaloilla. Väliin painettiin kasvot veteen ja tarkistettiin, ettei
pinnan alla näy haita. Ja eikös vaan hain selkäevä välillä
pilkahtanut näkyviin... Lötköpötkön päällä koitettiin istua
ja ratsastaa, ja monenlaista hippaa leikittiin. Lapsilla näytti
olevan hauskaa, ja nekin, joita oli etukäteen jännittänyt aika
lailla, olivat innolla mukana leikeissä.
Hanna-open ohje kuunneltiin aina altaan portailla istuen.
Joonas jakaa lötköpötköjä.
Sara kertoo tytöille leikin säännöt.
Hanna on hippana.
Kaikki on saatu kiinni.
Loppupiirissä sanottiin heipat.
Uinnin jälkeen pääsi saunaan
lämmittelemään ja pillimehua juomaan. Pesujen ja pukemisen jälkeen
marssimme opiskelijaravintola Kaskelaan syömään. Vaapukat olivat
omaa ruokailuaan jo lopettamassa, kun Hillat vasta aloittivat.
Ravintola oli aika täynnä ja istumapaikkoja piti etsiä, mutta
lopulta kaikille paikka löytyi ja pääsimme maistelemaan
lihamureketta. Kaskelan mehuvalikoima taisi tosin kiinnostaa osaa
lapsia enemmän kuin lautaselle kerätty ruoka. Puoli yhdeltä
kuljettajamme Jarmo käänsi linja-auton nokan kohti Mäntyharjua.
Yllättävän pirteänä oli porukka uintien jälkeen; eipä tainnut
kukaan nukahtaa autoon. Kotimatkalla bussin etuosan matkustajien
viihdyttämisestä pitivät huolta Emma ja Mette, jotka lauloivat
antaumuksella Robinia ja Cheekiä.
Kolme uimakoulureissua vielä
odottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti